Tehdään yhdessä

Olemme kulttuurin ja luovien alojen laajaan toimintaympäristöön erikoistunut konsulttiyritys. Asiakkaamme ovat yksityisiä yrityksiä ja julkisen tai kolmannen sektorin toimijoita, kuten esimerkiksi kuntia tai kulttuurialan organisaatioita. Meillä on kokemusta työskentelystä yhtä lailla insinöörien kuin taiteilijoiden kanssa. Merkittävän asiakasryhmän muodostavat vientiin tähtäävät start-upit ja
pk-yritykset. 

Kehitämme asiakkaidemme bisnestä ja markkinointia. Autamme asiakastamme saavuttamaan tavoitteensa – oli kyseessä kasvu, näkyvyyden lisääminen tai brändin tunnettuus.

  • Olemme joustava ja keskusteleva yhteistyökumppani. Palvelemme asiakkaitamme yksilöllisesti, huomioiden jokaisen erilaiset resurssit ja tarpeet.
  • Täydennämme asiakkaan omia voimavaroja: tuemme ja vaikutamme taustalla, sinä määräät tahdin ja tyylin.
  • Monikulttuuriset ja kansainväliset ympäristöt ovat meille tuttuja ja mieluisia, kysy meiltä viennin mahdollisuuksista.
  • Erityisosaamistamme ovat kulttuurimatkailun kehittämishankkeet kuntasektorilla. Ole meihin yhteyksissä, jos haluat kuulla uusimpia ideoita pienten kuntien ja maaseudun elinkeinon kehittämiseen matkailun avulla!

Strateginen konsultointi

  • Luovien alojen ja lifestyle-sektorin liiketoiminnan kehittäminen kotimaassa ja kansainvälisesti
  • Kulttuurimatkailuun ja kulttuuriperintöön liittyvä palvelumuotoilu, tuotteistaminen ja kaupalliset konseptit
  • Kumppanuudet ja verkostot sekä yksityisellä että julkisella sektorilla

Tuotantopalvelut

  • Projektituotanto esim. kehittämishankkeiden ideointi ja rahoitusmahdollisuuksien kartoitus, hankkeen toteutus ja koordinointi
  • Tapahtumatuotanto mm. taidenäyttelyt, kulttuuritapahtumat, yritysten messuosallistumiset
  • Matkailuliiketoiminnan materiaalit ja infrastruktuuri/rakenteet: infrastruktuurin ja palveluiden kehittäminen matkailijan tarpeisiin kuten kartat, opasteet, infotaulut jne.

Viestintä, PR

  • Sisällöntuotanto
  • Markkinointi-viestintämateriaalin suunnittelu ja tuotanto
  • PR, mediasuhteet ml. lehdistötiedotteet, pressimateriaali ja mediamatkat
  • Viestinnän yhteistyökumppanuudet kaupallisille ja kulttuuritoimijoille

Tiimi

Kannamme vastuuta asiakkaidemme kasvun kehittäjänä. Yrittäjinä ymmärrämme tehokkuuden ja vaikuttavuuden vaatimukset kehittämistoimissa. Yhdistämme eri taustoista ja liiketoimintaympäristöistä kumpuavaa osaamistamme ja verkostoja asiakkaidemme hyväksi.

Vikki Leroux

VTM, Helsingin yliopisto
Johtaja, strateginen konsultointi, myynti- ja markkinointiviestintä

Kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisen, tapahtumatuotannon ja suhdetoiminnan kokenut ammattilainen. Vikki on toiminut myynnin, markkinoinnin ja viestinnän eri tehtävissä sekä Suomessa että Ranskassa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan – niistä viimeiset 10 vuotta yrittäjänä Pariisissa ja Helsingissä. 

Vikkillä on runsaasti erityisosaamista ja kokemusta sekä luovista aloista, että teknologiayritysten viennistä, joten monialaisuus ja eri sektoreiden yhteistyö on Vikkille tuttua. Vikki kuuluu BusinessFinlandin VisitFinland-Akatemian auktorisoituihin konsultteihin.

ASIANTUNTIJAKUMPPANIT

SARI MYÖHÄNEN 

Master of Arts, Textile Design
Danmarks Designskole, Copenhagen (Royal Danish Academy of Fine Arts, School of Design)Erikoisasiantuntija, Senior Expert – Interior, Materials, Trends and Design
Työpiste Pariisissa

Sarilla on laajat verkostot trendi- ja sisustusalalta sekä vankka kokemus kansainvälisistä projekteista työskenneltyään pitkään arvostetussa pariisilaisessa trendikonsultoinnin toimistossa. Peclersillä Sarin asiakkaisiin kuului mm. maailman johtavia vähittäiskaupan premium-brändejä. Sari tuo nyt osaamistaan vienninedistämisen asiakkaillemme. 

ANNA HÄYRYNEN / Luova Maalainen

BA of Arts, YAMK muotoilija
Kuvittaja, graafinen suunnittelija sekä markkinointiviestinnän asiantuntija

Anna työskentelee kanssamme mm. kulttuurimatkailuhankkeissa sekä KaunisKylä-brändin tuoteperheen kehittämisessä. Sisältötuotannon lisäksi Annalla on runsaasti kokemusta pienteollisuuden ja etenkin painotalojen tuotantoprosesseista. Olemme tuottaneet yhdessä mm. pakkauksia sekä painotuotteita eri materiaaleista.


Ota yhteyttä

info@culturalvitamin.com
+358 44 977 8290

Strateginen konsultointi, kehitysprojektit, viestintä: vikki(at)culturalvitamin.com

LASKUTUS
Cultural Vitamin Oy
Y-tunnus 3122264-2
IBAN FI36 1544 3000 1662 02
SWIFT/BIC NDEAFIHH
Laskutusosoite: Kalevantie 10, 37800 Akaa